Pääsivu
056 Kota Ei juuri erotui maastosta 14.02.2016 7709590 3491570 Lapin
kämpät
Paistunturit
Savdsajavri kota
LAPIN KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Savdsajávrin länteen työntyvän
lahden pohjoispuolella. Kevon kanjoni on 9km luoteeseen.
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Kodan merkintä löytyy
Taloudelliselta kartalta jonka pohja on vuodelta 1930 ja
painovuosi v.1962. Kohde on siis iäkäs. Missään
inventoinnissa tai muussa kartassa en ole kohteesta
mainintaa nähnyt.
Kohde on Kevon luonnonpuistossa jossa liikkuminen on
rajoitettua joten paikalla pääsee tavallinen kulkija käymään
vain lumihankien aikaan. Taloudellisen kartan osoittamalla
paikalla on kumpare jonka laella on ilmakuvankin mukaan
hieman aukeampaa. "Se olisi sellainen paikka, johon
itsekin kammin pystyttäisin, en suinkaan ylös mäelle
hankalaan ja varjoiseen paikkaan. Pieni tasanne, hyvä
näkymä järvelle, lyhyt matka rantaan. Varvikossa oli myös
suopursua, jota ei ehkä luontaisesti kasvaisi niin
kuivassa paikassa, joten se antaisi aiheen olettaa kasvin
tulleen esimerkiksi suolta kaivettujen turvepaakkujen
mukana. Kuviosta olin myös erottavinani jotakuinkin
säännöllisen suorakaiteen muodon.” (LJ 2015)
Paikalla on selvästi ympäristön kasvillisuudesta poikkeava
suorakaidetta muistuttava alue joka on koholla ympäristöstä.
Koordinaatit on likiarvoja koska kohde esiintyy vain
taloudellisella kartalla.
Järven lounaisrannalle johtaa kesäaikainen
maastoliikenneura, rakennuksia siellä ei kuitenkaan ole.
Katso myös Savdsajavri
pohjoinen 057.
Päiväkirjamerkintöjä: