Pääsivu Patikointi Pokka-Pulju 2007

PATIKOINTI

P O K K A - P U L J U  2 0 0 7

 TAKAISIN MATKAKERTOMUKSEEN             

Pokasta Puljuun 13 päivää. Huuvajärvi pohjoisin paikka. Kiertäen ja katsastaen lähiseudun tupia, raunioita ym. Valokuvaus ja kalastus ei saanut niin paljoa painoa kuin olin toivonut. Minkäs vaeltaja vieteilleen.

Näillä vermeillä pärjäsi.

Saappaat ja ilmataytteinen makuualusta oli viimeisellä reissulla. Patja kesti 14 vuotta ja kaikkiaan noin vuoden nukkumiset. Saappaat alkoi hapertua ja reikiintyä. Kestivät noin 800km.

Kaasua otin viimetingassa yhden 220g pönikän lissää mutta se osottautui ylimääräiseksi. kulutukseksi muodostui noin 50g/päivä. Kaikki ruoka keittimellä. Vain kaloja laitoin nuotiolla.

Ruskovillakerrasto jäi käyttämättömäksi lämpimien öiden takia. Edes illalla ei ollut kylmä. Hanskatkin sai olla repun pohjalla koko reissun.

Vaellussauvan kumituppi jäi kolmesti maahan mutta aina löytyi pienellä hakemisella. Sompa ei ollut käytössä.

Pahvisen vapasuojaputken tilalle voisi ajatella jotain pienempää. Nyt tuo pienentää, tunnelitaskussa ollessaan, sivutaskujen tilavuutta turhan paljon.

Mustavalkoisilla A3 karttakopioilla pystyi hyvin suunnistamaan ja varsinaiset kartat jäi vähälle katsomiselle. Toki kannattaa ottaa värikopiot jos vain mahdollisuus.

Sadehousujen tilalle täytyy hankkia kalvolliset. Jos vain saisi kevyet jä persuksista kestävät niin ei muita tarvitsisikaan.

Isompaa vesiastiaa kaipasin. 6dl puteli loppui muutamalla kuivalla osuudella ja jotkut leiripaikat oli kauempana vedestä (vieläkin kauemmas olis voinu jäädä). 2 kattilaa ja vesipullo n. 2litraa ei tahtonut riittää eikä kattiloissa voi vettä säilyttää kun niissä laittelee ruokaa.

Olen pahoillani jos joku saa grammoistä näppyjä    ;-)

TAVARA

TARKENNUS

määrä

paino

g

-kaasu

336+220+220+100

876

1410

g

-ruuanlaittovälineet

-keitin (trang 27) kaasu

1

980

g

-karhunkieli ja harja

1+1

-lusikka

1

-tiskirätti

1

-tikkuaski

1

-vispilä

1

-alumiinifolio ja tai savustuspusseja + minigrip kaloille

usealle kalalle

142

g

-kuksa (2dl)

1

127

g

-kenttäpullo (6dl)

1

113

g

-ruokasäkki (vesitiivis melontapussi)

Tatonka

1

60

g

-muovipusseja (vaatteille)

2

36

g

-wc paperi

1 rulla

142

g

-vara kompassi/lämpömittari

1

9

g

-kompassi

1

36

g

-kartat. A3 kopiot 1:50 000

8

160

g

-alkuperäiset kartat rinkassa. 1:50 000

2

102

g

-puukko

Roselli erä

1

167

g

-ensiapupakkaus

idealside

1

181

g

sideharso ym. sälä

pak. pus ym.

laastari

pakk.

hypopussi

1

nuhalääke, ym

0,5/päivä

Burana C 400

0,5/päivä

-kynsileikkurit

1

-kampa

1

-itikkamyrkky

1

70

g

-henk koht hygienia

-hammasharja +(tahna)

1

82

g

-samppoo/suihkusaippua

1

100

g

-pumpulipuikkoja

nippu

4

g

-"miljoonapussi"

pussi

1

14

g

neula+lanka+nappeja

pakk.

11

g

ilmastointiteippi

rull.

59

g

puukon terotin,keram

1

9

g

kynä

1

3

g

paikkaustarpeet

2pak

38

g

naruja/vararemmejä

1/3

71

g

rautalanka nippusiteet

64

g

tulitikkuja/sytkäri

2+1

56

g

naru ja remmilukkoja

2

6

g

pieni monitoimityökalu

1

79

g

-rinkka

Savotta 906

1

3570

g

-rinkan sadesuoja

1

191

g

-pyyhe

1

77

g

-makuupussi+ vesitiivis pussi

Warmpeace untuva

1

750

g

-makuupussilakana

Cocoon silkki

1

138

g

-makuualusta

Therm a rest 25mm

1

789

g

-Istuma-alusta yöksi lonkan alle + niputusremmi

halpis 5mm (1x0,5m)

1

102

g

-teltta

Hel sport stetind 2

1

1963

g

-kynä + lehtiö

1+1

51

g

-minigrip pusseja

kaloille

1

5

g

-kamera+akku+muistikortti

Nikon Colpix 8700

571

g

-kameran vara-akut+muistikortit

7+8

419

g

-kameralaukku (minigrip + linssipaperit)

Tamrac velocity 4

1

300

g

-minijalusta

77

g

-vaellussauva

Leki Sierra Photo

428

g

-lompakko:

rahaa, pankkikortti, ei kolikoita

225

g

osoitetiedot postikortteja varten

pussi ja juna-aikataulut

pussi ja junaliput

kelakortti ja vakuutuskortti

-kännykkä, vara-akku

134

g

-kalastusluvat

25

g

-kela+suojapussi

325

g

-teleskooppivapa

143

g

-vapasuoja

167

g

-vieheet ym koteloineen ja varasiima

298

g

15,079

kg

   ALKUUN

Kalastusvälineet yht.

1,105 kg

Valokuvaus yht.

1,367 kg


VAATETUS 2007    Elokuun alku

RINKASSA

PÄÄLLÄ

-alushousut

lyhyet

2+1

254

g

89

-lämpökerrasto

Ruskovilla

1

495

g

-aluspaita

t-paita (matka)

1

212

g

-verkkopaita

1

g

174

-retkipaita

pitkähihainen

1

268

g

-polvituet

2

121

g

-"villapaita"

Warmpeace WP Aldan Stretch Tec

1

295

g

-vaellustakki

Halti Ilves

1

g

684

-vaellushousut

Jokamies

1

g

486

-vyö

1

g

102

-sadeasu takki

Halti thoran XXL

1

396

g

-sadeasu housut

1

248

g

-lakki

1

g

103

-Itikkaverkkohuppu

1

10

g

-saappaat

Nokian trek +

1

g

2424

-pohjalliset

1

g

31

-kauluri

ruskovilla

1

73

g

-neopreenitossut

avantouinti

1

555

g

-sukat (ohuet ja paksummat)

2+2

104

g

82

-sukat paksut

1

87

g

-hanskat (tuulta pitävät)

nahka

1

121

g

3,239

kg

4,175

YHT

7,414

kg

   ALKUUN

Ja näillä pitäisi elää. Ja elihän niillä. Kotiinkin riitti tuomisia. Sama juttu kuin useasti ennekin. Herkkuja jää käyttämättä tai täytyy reissun loppupuolella syödä "väkisin".


RUOKA 2007

-näkkäri loppumatka

pieni pyöree 2pak

4/p

591

g

-ruispalat 4ekaa päivää

12 kpl

3/p

363

g

-leipäjauhoja

2 leipätaikinaa (2dl)

251

g

-voi + rasia

n.20g/p

353

g

-sulatejuusto (purkita)

n.20g/p

270

g

-öljy (pikkupurkki paistoon)

77

g

-metvursti

2x200g

n.25g/p

428

g

-puuro riisi-kaura

2dl/ater

2 aamupalaa

147

g

-puuro (puurohetki)

2 pussia/ateria

5 aamupalaa

382

g

-mysli

5dl/3ater

6 aamupalaa

416

g

-mustikkakeitto

1pus=2mysli/puuro

8 ateriaa

334

g

-kiisseli mansikka ja vadelma

1pus=2mysli/puuro

4 ateriaa

167

g

-lämminkuppi mustikka-vadelma / omena-kaneli

1pus=1mysli/puuro

1 ateriaa

34

g

-lihaliemi/sieniliemi kuutiot

1pala=2ater

8 ateriaa

46

g

-pata aines (italian,peruna)

1pus/2ateriaa

4 ateriaa

290

g

-muut pata-ainesten kaltaiset lisukkeet (risotto, pasta)

1pus/2ateriaa

4 ateriaa

325

g

-riisi (ateria +lisukkeeksi)

1 ateria

269

g

-muusi

1pussi /2 ateriaa+kast

4 ateriaa

237

g

-tonnikala (John West pusseja)

1pus/ater

3 ateriaa

293

g

-kuiva jauheliha (1000g tuore = 350g kuivana)

10x150g

10 ateriaa

454

g

-pussimuona (BloBand)

1pus/ater

8 ateriaa

1134

g

-pussimuona (travellunch)

1pus/ater

3 ateriaa

425

g

-pussikeitto

1/ateria

2 pussia

125

g

-lämmin kuppi

extra + kastike

6 pus

159

g

-mausteita (valkosipulijauhe, kalamauste, tilli)

39

g

-kuivasieniä (torvisieni, kanttarelli)

extraa lisuketta

31

g

-tomaatti, paprika

extraa lisuketta

69

g

-lisukkeet. kuivattuja (omena)

aamupalaan ja naposteltavaa

151

g

-keittojuures, sekavihannes (jauhelihaan lisuke)

4 lisuketta

117

g

-suolaa kaloille

155

g

-maustekahvi (kaputsiino ym.)

minigrippiin

1/päivä

220

g

-kahvi

murukahvi (2x100g)

pussi

225

g

-tee

28 pussia

2pus/p

88

g

-urheilujuoma

2 pussia

2 litraa

119

g

-kaakao

7 annosta

0,5/päivä

140

g

-palasokeri

riittävästi

397

g

-vodka 60

2*20cl

huikka/p

430

g

-rusina

naposteltavaa

2 pak.

95

g

-keksejä (ei marie)

1 paketti

pari/päivä

212

g

-hedelmäsokeri

2 pötköä

76

g

-suklaa

6 patukkaa

353

g

-popkornia (maissijyviä)

153

g

-KALAA

riittävästi (matkalta)

g

10,63

kg

Ruokaa varattu 14 päivälle mutta tulin päivää aiemmin etelään.

Kotiin palasi noin 2100g ruokatavaraa josta päivää lyhyempi matka huomioiden "liikaa ruokaa" oli noin 1350g.

Varsinaisesti siis ylimääräistä oli lähinnä juomapuolelta. Capucinoa, kaakaoa, murukahvia ja urheilujuomaa tuli reilusti kotiin. Lisäksi jäi leipomispuuhat eli leipäjauhot oli turhana painolastina. Kalalla korvasin myös yhden pääaterian.

 

   ALKUUN

1843g

"kevyt" ateria

1904g

pääruoka

1480g

aamupala

523g

lisukkeet

3222g

välipala

1619g

juomat

RUOKA YHT. 10591g

756

g / päivä


PAKATTU. Kaikki mahtu kyytiin

 

KAIKKI MUKANA OLEVA

33,123 kg

- päälivaatteet

4,175 kg

rinkassa

28,948 kg

- kalastus

1,105 kg

- kamera

1,367 kg

Ilman harrastevälineitä

26,476 kg

- ruoka

10,630 kg

Joku luku ???

15,846 kg


   ALKUUN
 TAKAISIN MATKAKERTOMUKSEEN